SÄÄSTÖLIEKKI JA LUSIKAT.

Vaikka kesä olikin hurjan vauhdikas moottoripyöräreissuineen, tuntui se menevän säästöliekillä. Kontio-ralli ja Rotta-ralli oli jälleen ihan parasta extremeä ja uskomattomia kokemuksia ajokilometreineen ja maisemineen.... Elokuussa tuli sitten pysähdys, ja selitys säästöliekille. Keuhkoembolia ja kiireesti aloitettu  verenohennuslääkitys. Näistä seuranneet oheistoimenpiteet ja vaivat johdattivat mut muutama viikko sitten sairaalaan, jossa matalin mitattu hemoglobiini-arvo oli 75. Heikkona oon siis ollut. Nyt on niin hyvä tilanne, että pääsin kuin pääsinkin aloittamaan kuntoutusjakson viime viikon keskiviikkona täällä Maskun Neurologisessa Kuntoutuskeskuksessa ja yksi tavoite jo saavutettu. Sanoin heti ensitapaamisella fyssarin kanssa, että tavoitteeni on käydä sauvakävelyllä. Tänään sen tein. 300-400 metriä, mutta hiki tuli!! :D

Ajatukset on mennyt vuoristorataa oman kunnon ja jaksamisen suhteen. Kotinurkissa ollessa asioita pyörittää näköjään ihan toisella lailla mielessä kuin täällä. Vertailukohteita, haasteita ja perspektiivejä löytyy molemmissa paikoissa, mutta ilmeisen erilaisia. Kotona huomaa ihan arkisissa asioissa oman erilaisuutensa ja omat rajoitteensa ja välillä ne tuntuu ihan vyöryvän päälle tukahduttaen kaiken. Täälläkin on tota samaa, mutta silti täällä katsoo mahdollisuuksia ja tilanteita vähän toiselta kantilta. Uupumuksen merkitys kyllä korostuu, mutta täällä kuntoutuksessa sille osaa olla enemmän armollinen. Ainakin joskus. ;) Tänään päivällä en osannut. Itku kurkussa yritin aloittaa korujen tekoa, mutta kun ei vaan tajunnut. Ei tajunnut ohjeita, ei tajunnut työkaluja, ei tajunnut mistä pitäisi aloittaa ja minkälaista korua ylipäätään tekisin. Ei vaan säästöliekkikään palanut. Niin tuskastuttavaa! Uupumus on sitten veemäinen homma, kun se ei välttämättä näy ulospäin, mutta sisäisesti lyö vaan tyhjää. Rajoittaa ihan hirveesti kaikkea! Viimeksi keväällä kuntoutuksessa tajusin, kuinka suuri merkitys kivuilla on mun arjessa ja pärjäämisessä, mutta kyllä nyt on taas tullut niin isolla vyöryllä tämän uupumuksen eli fatiikin kirous päälle. Tästä pääsenkin noihin lusikoihin, jotka otsikossa mainitsen. Törmäsin jokin aika sitten tarinaan, jossa neurologista sairautta sairastava nainen yritti selvittää kaverilleen, minkälaista on elää sairauden kanssa. Hän otti asiaa demonstroimaan lusikoita nipun ja antoi kaverilleen. Kun hän rupesi selvittämään omaa päiväänsä aamusta alkaen, lusikat vähenivät sitä mukaa, kun nainen suoritti jonkin hyvin yksinkertaisenkin jutun. Kuten esim. aamiainen ja vaatteiden päällepukeminen. Kun tarina oli edennyt iltapäivään, oli lusikoita enää muutama jäljellä. Silloin nainen avasi asiaa lisää ja kertoi, kuinka lusikat kuvaavat energiaa/voimavaroja. Jos kello on 14.00 ja lusikoita on jäljellä 3, niin tekosensa on mietittävä melkoisen tarkkaan. Eli monesti menee niin, että sitten arvotaan voittajat. Käynkö kävelyllä ja siirrän suihkun aamuun, viikkaanko pyykit ja syön jonkun muun valmistaman ruuan. Jos käyn koirien kanssa ulkona, niin jaksanko itse suihkuttaa ja kuivata kurat ja ravat koirista? Noin niinkuin kärjistäen.... Ja kun musta tuntuu, että ne lusikat on muutenkin vaan pelkkiä muovilusikoita...

Hirveesti toivoisin, että lähipiiri tämän ymmärtäisi. Hirmu huono omatunto vaivaa turhan usein sen takia, kun en jaksa. Ja aina välillä sit jaksan, mutta kun tunnin päästä voi olla taas ihan toinen juttu. Tähän lusikka-tarinaan liittyen kirjoittelen varmaan huomenna lisää jatkoa Ystikseni kanssa käydyn keskustelun teemaan 'Kärsimys jalostaa'. Puran muutaman oivalluksen. Jos jaksan!!!!

Kärsi, kärsi. Saat kirkkaamman kruunun...

Mun on pitänyt avata tänne tota 'bonuselämä'-termiä. Niin hyvässä kuin pahassakin oon saanut bonuksia. Iso bonus elämässäni on tietenkin MS-tauti. Äkkiseltään ajateltuna se on aina vain huono bonus. Mutta ei se niin mee. Mulla on oikeesti elämässäni liuta tärkeitä asioita ja ihmisiä, joita mulla ei muuten olisi.

Nyt on taas pitkin kesää tullut niitä vähemmän-kivoja bonuksia, joiden takia mä nytkin makaan sairaalassa. Keuhkoveritulppa todettiin ihan yllättäen elokuun alussa ja nyt sit sen seurauksien kautta ja monen mutkan jälkeen hb ehti laskea 75:een. Tosin, tänään sunnuntaina 30.syyskuuta se oli vihdoin kunnolla nousussa, 90. Mulle on tiputettu litra ringerin liuosta,  2 pussia verta, 3 pussia jääplasmaa ja taas 2 pussia verta. Perjantai-iltapäivän jälkeen... sain ihan aluksi myös semmosen piikin, jonka piti hillitä verenvuotoa. Nyt vasta toimii. Mulla siis poistettiin hormonikierukka 4 viikkoa sit ja samalla löytyi myooma. Nämä kaikki yhdistettynä tulppaan ja Marevan(verenohennus)-lääkitykseen, aiheutti sen, että meinasin vuotaa kuiviin.... Nyt pistellään hepariinia aamuin illoin vatsanahkaan, marevania ei enää jatketa. Jollain tulppa-arvo pitää aisoihin saada. Jos nyt korjaantuu yksi asia, niin sit pitää saada korjaantumaan toinen ja sit ilmeisesti pitää tuumata, kuinka pidemmällä aikavälillä käy ja mitäs sit, jos ei käykään. Mitenhän nää jutut oikein sisäistäis, ja muistais?? Mitä seuraavaksi on tarkoitus tapahtua ja koska tiedetään lisää?? Todennäkösesti naistentautien osastolla vierähtää vielä muutama päivä. Keskiviikkona pitäis olla Tysabri-tiputus (MS-lääke). Katsotaan, kuinka sen kans käy.

Niistä hyvistä bonuksista, joiden takia mä oon oikeastaan edes tolpillani, haluan ihan ykkösenä mainita Alin. <3 En tiedä, miten tästäkin sotkusta jaksaisin rämpiä ylös- ja eteenpäin ilman sitä!! Seuraavana tulee meidän ihanat koirat Viivi ja Leksa sekä Tiikeri-kissu, jotka on ihan parasta lääkettä. Leksalla on kuulemma ollut mua kovasti ikävä, kun on nuollut mun tyynynliinaa. 2 vuorokautta oon siis nyt ollut pois kotoa. ;) Yksi iso ilonlähde on bonusmukulat Arttu, Riina ja Hanna. Ne on mulle tosi tärkeitä, vaikka harvoin nähdäänkin!

Tuo otsikko, 'kärsi, kärsi. saat kirkkaamman kruunun', rupee oleen jo pelkkä vitsi. Kyllä tässä nyt kärsitty on ihan tarpeeksi, mutta en mä mitään kruunua tästä tarvitte. Tai siis kuinkahan paljon ja kauan on oikein tarkoitus kärsiä, että se kirkkaampi kruunu ois käden ulottuvilla??

Bonuselämä otetaan bonuksena. Kaikki hyötykayttöön. Positiivinen negatiivari hakee vaikka väkisin ne hyvät bonukset.

Tämä teksti oli pakko saada 'muistiin'.  Note-to-self.

Outoa ja ihanaa.

Tämä päivä siis. Outo ja ihana. Vihdoin on virallisesti Retaleen 'kirjat' samassa osoitteessa allekirjoittaneen kanssa. Tuntuu oudolle, mutta ihanalle. Oudolle siksi, että eihän täs ny mikään muutu. Samalla sohvalla me ollaan kymppiuutisia katteltu jo hyvän aikaa. ;) Ihanalle siksi, että nyt tää on vieläkin virallisempaa. Yhdessäolon 2-vuotispäivä häämöttää nurkan takana.

Raivostuttavaa tässä päivässä oli se, että kulutimme aikaamme 2 tuntia Kelassa hermoja kiristellen. Kuinka voi olla edelleen niin tuskaisen vaikeaa saada aikaan toimivaa ja jouhevaa asiakaspalvelua?? Ei helvetti, että meinas käämit palaa... Asumistukiasioita käytiin kartoittelemassa, kun eihän sekään voi meidän tilanteessa mitenkään yksinkertainen homma olla. Ei tietenkään. Retaleella on vielä toiminimi, mutta firmalla ei ole mitään toimintaa eikä siis mitään tuloja. Mitä tarttee tehdä ja selvittää, kun tehdään asumistuen tarkistushakemus ja mitä ylläreitä voi olla odotettavissa. Varsin mukavaa paperinpyöritystä....juu ei.

Pyörittelen tässä kovasti mielessä kaikkia niitä kesän ajatuksia ja retkiä, mistä mun on tarkoitus tehdä jonkinmoista dokumenttia, mutta huomaan, että ilmeisesti mun kesä on ollut sen verran vauhdikas, etten tiedä mistä aloittaisin. Alusta ehkä kantsis... Mutta tätä mä mietin sit huomenna taas uusiksi. Nyt vois painua piakkoin vaaka-asentoon valmistautumaan taas yhteen sairaalapyrähdykseen huomenna. MS-lääke Tysabrin ois tarkoitus tipahdella suonistoon.

P.S. Näillä höpinöillä ei todnäk oo minkäänlaista 'markkina-arvoa'. Aivan sama, tää on mun 'päiväkirja'. ;D

Mä näitä polkuja tallaan...

... toivon mukaan vielä pitkään. :) Meinaa lopahtaa voimat taas vaihteeksi ja loppua vääntö mun jaksamisesta. Kaikenlaista tässä nyt on vaikuttajana, mutta kun tarkasti kuulostelen niin eipä nää sinänsä uusia juttuja oo. Pahempiakin notkahduksia flunssailun takia koettu. M(artta)S(erafiina) on niin kiukkuinen heti, jos reviirille tunkee jotain vieraita pöpöjä. ;) Hetki sit diagnosoitu veritulppakaan ei sinänsä hirveesti mun energiavarastoja lisännyt. Mutta onneksi nyt on syksy. Muuten en näkis kovinkaan paljon positiivisia asioita tässä olemisessa. Tai no, oikeestaan nyt valehtelin. Niitä hyviä juttuja on vaikka kuinka. Mutta, tän postauksen tarkoituksena oli tulla vain toteamaan, että kaikki on niin suhteellista ja asiat voi silti olla varsin mainiosti vaikka vähän kurjaa onkin. Paljon ois mielessä kliseitä. Mutta nyt päätän tähän. Uskon.

Bonuselämää.

I'm back. ;) Melkeen vuosi meni ilman yhden yhtä postausta blogiin. Pitkin kesää oon nyt kypsytellyt tätä jatkoa ja nyt päätin ryhtyä rupeamaan. Blogi sai uuden otsikon, vaikka ei kovin paljon eroa olekaan entiseen otsikkoon. Se sisältää kuitenkin yksinkertaisuudessaan paljon enemmän, ehkä. 

Aikuisikäni ei ole ehkä mennyt kuin Strömsössä, mutta sisältää silti suuria bonuksia.
Huonojenkin päivien varalle toivon saavani hyviä asioita ja ajatuksiani kirjoitettua muistiin. Ja toivottavasti se, että puhun monesti suoraan ja asioiden oikeilla nimillä, antaa myös muillekin jotain...

Yhdenlainen vertauskuva minusta ja arjestani. Itse taiteillut 'ralli'-kynnet kesän 2012 ensimmäisen moottoripyöräreissun kunniaksi ja sormessa haavanpeittona Bamsse-laastari.

Heinäkuun ensimmäinen perjantai-aamu vuonna 2012. Punkaharju klo 5. RakasRetales <3 Oltiin ajettu moottoripyörällä halki Suomen, läpi yön. 

 

Arjen suunnittelu- ja organisointitaakkaa...

Totesin itselleni, että ei oo heleppoo. Ei. Väsyneenä, keskittymiskyky- ja hahmotusrajoitteisena ruveta järkkäämään avustajan vaihtoa. Sitä vaan taas kavahtaa kovastikin omaa tilaansa, kun tosiaan arkiset ja yksinkertaisimmatkin asiat tulee laittaa riviin ja pinoon ja muistaa listata, että uusikin avustaja pääsee mun arkeen ja kotiin soluttautumaan. Ei siinä mitään, arvostan suuresti sitä työtä, jonka avustaja luonani ja kanssani tekee. Eikä hänellekään helppoa ole tulla vieraan ihmisen kotiin ja ruveta olemaan se ns.päävastuullinen huushollin pyörittämisessä. Ainakin fyysisesti. Tiedän tästä tunteesta jotain, ehkä, kenties, koska koko työurani lähihoitajana olen tehnyt ihmisten, perheiden, asiakkaiden ja potilaiden kotona!! 
Tuntuu se vaan edelleen niin omituisen oudolta, ja raivostuttavalta, että täytyy rakentaa omat päivänsä ja menonsa ja tekemisensä muiden ihmisten varaan. Aina täytyy miettiä, koska täällä on seuraavan kerran joku, joka mahdollisen ruuan laittaa ja tiskikoneen tyhjää, kauppakasseja kantaa ja pölyt pyyhkii... vaihtelevalla menestyksellähän mä saan näitä itsekin hoidettua, mutta kun sitä ei koskaan tiedä etukäteen, minä päivänä onnistuu. Nyt aloittava avustaja on jälleen ihan täysin erityyppinen kuin edeltäjänsä ja muutaman tunnin aion leikata työtunneistakin, koska osa tehtävistä on helposti siirrettävissä viikonloppuihin ja yhdessä Retaleen kanssa tehtäviksi. Tilanteeni on siis ihan erisorttia kuin silloin kun sain nämä 18h/viikko. Erosin exästä ja kodinmuutosta ja tavaroiden roudausta ja uuden arjen opettelua oli agendassa. Ja pääsin toteuttelemaan itseäni avustajani avulla kaikenlaisissa projekteissa ja itseni kasauksessa. ;)) Nyt tosiaan olen huomannut, kuinka tilanne on muuttunut ja että mulla on oikeesti hyvä ja ihana Miäs, jonka kanssa voin tehdä samantyyppisiä projekteja ja joka auttaa mua myös silloin, kun en itse kykene ja apua pyydän. Vaikka ei asia tai työ sinällään niin kiinnostaisikaan, auttaa silti. ;)) 

Rauhoitan siis arkeani ja vähennän avustajan läsnäoloa tarkoituksella. Rajaan omia projektejani ja teetän avustajallani todennäköisesti vain kodinhoidolliset yms. tehtävät ja yritän rauhoittaa vapaa-aikaani ja selvitä kaikenmaailman luovuuspuuskista ja projekteista omin ja/tai Retaleen voimin. Nyt kuitenkin lopettelen löpinäni ja painun maalaamaan taas yhtä keittiön tuolia. Sekin projekti lähenee jo loppusuoraansa, kenties... sopivasti. :D



-------------------------------------------------------------
-------------------------------------------------------------

Tähän loppuun sopivasti viittaus taas ajatuksen voimaan...

IRTI AUTOMAATTIOHJAUKSESTA

Monet ihmiset eivät ole perillä hyvien tunteiden voimasta. Kun jotain mukavaa tapahtuu, he tuntevat olonsa hyväksi. Kun jotain ikävää tapahtuu, he tuntevat olonsa kurjaksi. He eivät tajua, että heidän tunteensa ovat syy siihen, mitä heille tapahtuu.

Kun he reagoivat negatiivisesti johonkin tapahtuneeseen, he synnyttävät lisää negatiivisia tunteita ja saavat vastaanottaa lisää negatiivisuutta. He joutuvat omien tunteidensa noidankehään.

He ovat kuin hamsteri juoksupyörässään, ja heidän elämänsä kulkee ympyrää, josta ei ole pääsyä mihinkään. He eivät oivalla, että muuttaakseen elämäänsä on muutettava värähtelytaajuutta.

-Rhonda Byrne/Secret