Bonuselämää.

Mitenhän akan käy? Kirjoittelen tässä samalla taas kuntoutushakemusta ja toivon todellakin, että Kela ymmärtäis tilanteen. Onhan tää nyt itsellekin ihmeellistä yrittää kuvailla omaa tilannetta ja kuntoutuksen tarvetta ja hyötyä, kun koko ajan toivoo, että Tysabri tekis ihmeitä eikä kuntoutusta tarvittais. Tiedetään, täysin utopistinen ajatus. 

Mutta siis, koska mä haluan kävellä ja tehdä ja toimia niin paljon kuin vain mahdollista eli paljon enemmän kuin nyt, laitoskuntoutus olis välttämätön lisä viikottaisen fysioterapian päälle. Ja tämän tuntuu tiedostavan lähinnä kaikki muut paitsi oma neurologi ja Kela. 

Valon määrä ja kukkapenkeistä tunkevat tulppaanit ja muut keväiset ilmiöt lisää vain tarvetta toimia. Mulla on muuten niin hyvä olla, koska mulla on niin rakas mies rinnallani. Vaikkakin suurimman osan ajasta vain tunnetasolla, koska välissä on 200 km. Mä kuitenkin kärsin joka päivä siitä, että oon tietynlainen kontrollifriikki ja kaikki pitäs olla valmista hetinyt. En haluais aina odottaa, että mua autetaan! Jatkuvaa tasapainottelua, kirjaimellisestikin. Nyt kuitenkin lähden tekemään jotain sellaista, minkä voin tehdä ihan itse. Teuvo maanteiden kuningas on sitä varten. Leksa lenkille ja mamma tuulettumaan!