Mietin...

...miksi päässäni joka aamunkoi kuolinkellot soi??!! 

Ei nyt ihan sentään kuitenkaan, mutta kaikenlaisia tuntemuksia tässä on ollut viimeisen viikon aikana, joista en todellakaan oo riemuissani. Odotan innolla, sitä aamua, päivää ja iltaa, jolloin vieroitusoireet on poissa ja asiat alkaa taas rullaamaan. 

Fyssarilla olin ja huomasin taas, että endorfiinit todella helpottaa fyysisiä vaivoja ja psyykkistä hyvinvointia. Eikös tätä nyt oo muutenkin jo kauan mainostettu liikkumisen hyödyissä? Mutta jännästi mulla takoo takaraivossa kysymyksiä Tysabrin sivuvaikutuksista.... Ens viikolla seuraava tiputus, eli pitäis nähdä neurologi samalla. Nyt aion vaikka lukita tarkkailuosaston oven ja näin varmistaa, että se ei pääse livahtamaan ennenkuin olen asiani esittänyt ja kysmyksiini vastaukset saanut!!!

Niin muuten, kesä tosiaan tulee. Sen tietää siitä, että suunnitellaan ja merkkaillaan kalenteriin mahdolliset moottoripyöräretket ja -ajelut!!! Hah, hokasin, että välillä puhun moottoripyöräilystä tai motoristina olosta niin ku siitä muka jotain tietäisin... oikeesti, mä oon ollu kyydissä 2 kertaa 135km . ;D Kyllä mä kuitenkin kovasti tykkään ja odotan, että kyytiin taas pääsen. Ja ihanaa leirielämää viettämään. 

Leksa 6v!!!!

Eilisen hauskin juttu oli Leksan 6v. juhlinta. ;)) Tässä muutama kuva 6-vuotiselta taipaleelta. Siis todellakin vaan muutama. Mikään kattava historiikki tämä ei todellakaan ole. :))

MS-päivän saldoa!

Lupailin, lähinnä itselleni, että kirjoitan ylös kaiken hyvän, mitä 25.5.2011 tapahtui. Ja varsinkin nyt, kun kamppailen helvetillisten vieroitusoireiden kanssa, saattaa olla ihan paikallaan kirjata ylös, kuinka hyvä päivä eilinen olikaan. 

Aamupäivän suuhygienistikäynti venyi ja venyi ja varsinainen työ jäi puolitiehen. Jatketaan ensi viikolla, koska jutustelu vei sen verran aikaa. Aiheena oli hampaiden hoito ja hyvinvointi, tietenkin, mutta suurimmaksi osaksi, MS-päivään sopivasti yllätys yllätys, MS-tauti. Keskustelu oli hyvää ja rakentavaa, sain olla taas asiantuntija asiassa, jonka hallitsen. Eli siis tarinani kertojana. Hammashoitajan kanssa käymäni keskustelu avasi puhehanat sopivasti. Ja kysymysten tulva sekä kiinnostus omaa tietämystäni kohtaan, antoi itseluottamusta päivän seuraaviin tapahtumiin. 

Erittäin hyvillä mielin siis suuntasin ennakkoon sovittuun tapaamiseen Radio Vaasan studioon vaasalaisen radioäänen, Hippi Hovin haastattelemaksi. Aiheena siis Maailman MS-päivä. Se tapa, jolla kysymykset esitettiin ja miten nauhoituksissa tuli selväksi, että asia kiinnosti, antoi lisäpotkua. Hippi Hovi osasi kysyä hyviä, uusia ja erilaisia kysymyksiä ja itse osasin vastata niihin ilman minkäänlaista valmistautumista niihin etukäteen. Hyötynä tässä ehkä oli nimenomaan se, että puhehanat oli jo aamupäivällä avattu. :D Kun haastattelu tuli radiosta, uskalsin ihan täysin seistä sanojeni takana ja olin todella tyytyväinen lopputulokseen. Haastattelu on tulossa mulle spostilla, ehkä jaan sen myös blogissani.... Ja tässä on siis yksi hyvä asia, josta aion olla jatkossakin hyvilläni ja muistuttaa itseäni. Ahdistuksen ja arvottomuuden synkässä syöverissä on ihan hyvä muistaa, että mä oon ihan oikeesti tehnyt hyvin ja toimin ihan oikeesti hyvällä asialla, äänitorvena monelle. Niin, ja yhteistä näille aamupäivän jutusteluille oli se, että sain molemmissa tehtyä "ei-MS-diagnoosin". Omituisine oireineen molemmat mua lähestyi ja sain vakuuteltua, että ei ne kyllä MS-taudilta mitenkään vaikuta. En tietenkään varmana asiana sitä esittänyt, kerroin mielipiteeni, koska sitä ihan suoraan multa kysyttiin. Taas hieno fiilis, kun tällaisen asian ihan uudet, vieraat ihmiset uskalsi ottaa mun kanssa puheeksi. 

Ja koska olimme keskustassa päivää viettämässä, enkä siis radion läheisyydessä, tuumasin, että puhelimestani löytyy radio ja kuuntelen haastattelun sieltä. Eihän mulla tietenkään ollut piuhaa mukana, eli siis ei antennia!! Noh, ElisaShopit siinä kauppakeskuksessa sai muutaman ilmapallon ja pari MS-päivälehtistä siitä hyvästä, että sain lainata liikkeestä piuhaa. :D Ja näin siis kuulin ihan livenä haastatteluni. 

Yhdistyksen selkein hyöty eilisestä oli se, kun uusi jäsen kävi esittäytymässä ja saimme uuden jäsenen hallitukseen. Olimme puhuneet aiemmin pitkään puhelimessa ja pyysin tulemaan ms-päivänä tervehtimään. Tyyppi oli sen verran innostunut ja kiinnostunut, hiljattain harnes-dg:n saanut, että samantien värväsin mukaan toimijaksi! :D) Hyvää tässä on nimenomaan myös se, että liiton suunnalta oli ohjattu soittamaan juuri mulle. Ja taas tunsin, että oon ihan oikeessa paikassa, koska tiesin kertoa infoa juuri sitä kaipaavalle. 

No joo, kylläpä nyt menee jo itsekehun ja omahyväisyyden puolelle. Tipautetaan maanpinnalle!! Mun invapysäköintilupa on turvallisesti tallessa. Hämeenkyrössä Retaleen Chevyn tuulilasissa! Ohjeistin avustajaani parkkeeraamaan auton keskustassa. Invapaikat kauppakeskuksen tuntumassa oli kaikki varattuna, joten pysäköinti kielletty-alue, joka ei kuitenkaan ollut kenenkään tiellä, sai kelvata. Tuumasin, että jos sakkolappu tulee, sen saa mitätöityä kun parkkipirkoille menee näyttämään invalappua. Ajatus kuitenkin oli, että sitä ei välttämättä edes tulis... mutta tottakai semmonen oli tuulilasissa, kun kotiin lähdettiin. Ens viikolla sit jännätään, tuleeko eilisestä hyvästä päivästä kuitenkin 35€ lasku. ;)

Lääkkeet ei ole mua varten...

Blogini on päiväkirjani, joten kirjoitan tänne muistiin! :) 

Sivuvaikutukset lääkkeistä ollut liian usein pahempia kuin itse hoidettava oire. Taas yksi "kokemus" takanapäin, pikkuhiljaa toivottavasti. 

Venlafaxiinista siis kyse ja syy lääkitykseen oli ahdistuksen torjuminen ja rauhoittaminen ennenkaikkea hyvään yöuneen. Pikkuhiljaa aloittelin, eka 75, sit 150 mg ennenkuin nosto 225 mg:aan. Kerkesin vaan vähän aikaa syömään 225mg ja se pahensi olon "lopullisesti". Vähensin takas 150:een muutamaksi viikoksi ja sit muutaman päivän 75mg. Nyt toka päivä kokonaan ilman. :// Ei mulle perkl lääkkeet sovi!!!!!!!!!!!!!!!!!!! 

Uusi lääkekin (ketipinor) tuntui nyt psykiatrin määräämänä ihan järkevänä ajatuksena unen rauhoittamiseen ja muutenkin "tasottamiseen". Lisäksi sain melatoniini-reseptin unen laatua (ja kestoa) parantamaan. Nyt vaan totesin, että ei helevetti!!!!!!!!!!!!!!!! Ketipinor kuuluu psykoosilääkkeisiin. Sitä käytetään skitsofrenian hoitoon. Sitä käytetään myös kaksisuuntaisen mielialahäiriön maanisen vaiheen hoidossa. En saatana uskalla tommosta lääkettä edes kokeilla, koitan pelkkää melatoniinia, kun se olis vähän turvallisemman olonen, koska kroppahan tuottaa sitä jo itsekin. Mutta siis mun perusongelma on ahdistuneisuus, MS:n lisäksi... Toinen pahentaa toista.... Jos tää olotila helpottuu ja saan MS-lääke Tysabrin hyödyn kantavaksi voimaksi, eli jaksamista enemmän, oon ihan satavarma, että mun ahdistuneisuus helpottaa kun jaksaisin paremmin!!! Ja se jo helpottikin hetkeksi, kun olin pienellä venlafaxiini-annoksella ja sain ekan Tysabri-virtapiikin. Kun nostin annosta, alkoi alamäki. Noi ulkonariehumiset ja tekemiset, kukkahommat ja kivien kannot, mitä tässä pari viikkoa sit oli, oli venlafaxiinin sivuvaikutusta, ns. hypermaniaa!!!!!!!!!!! 

Että näin. Mun pitäis pikkuhiljaa uskoa, monia lääkkeitä kaikenlaisiin oireisiin kokeilleena, että ne ei mulle sovi. Psykoterapia on varmaan paras vaihtoehto. Tai sit parantava lääke MS-tautiin. ;)) Moni vaiva helpottuu kuitenkin jo pekästään sillä, että saisin energiatasoa paremmaksi, jaksaisin ajatella... tai olla ajattelematta liikaa. Hui, tulipas tästäkin nyt sepostus!!

Mutta siis syy kirjoitukseen ja pointtini on se, että ei lääkkeet oo se autuaaksi tekevä keino. Parantava, tai helpottava konsti pitää löytää oman itsensä sisältä, ajatustensa seasta ja uskomalla itseensä. Näinhän se on. Mutta lääkkeisiin sortuu ainakin näissä mielen asioissa useasti juuri siitä syystä, että omat voimavarat ei yksinkertaisesti riitä. Ja aikojen alusta olen ollut avoimena näiden asioideni kanssa, joten toivottavasti tästä on jollekin jotain hyötyä, että kerron suoraan kokemaani. 

Tiedän olevan, hyvää ja kaunista. Enemmän kuin unelma onnesta. 

 

http://www.youtube.com/watch?v=69yHFKKIQZw&feature=related

Nostalgiaa ja ikävää...

Manu-mandariini komentaa

Jussin Ruokaa mulle hetinyt- komento

 

Kevättöitä 2006. Manun vimppa kevät.Leksa on 1v. :) 

Hurja Leksa ja pelottava siili. ;) (ja exän uretaanivahinko...)

Päivittää uusia asetuksia...

Päivitän kesäasetuksiani. Valmistaudun ilmeisesti kesään ja oheistoimintaan. Yritän ainakin. Tai taas tää on vissiin sitä valmistautumista valmistautumiseen... Suunnitellut menot ja päivämäärät pitäs kirjata kalenteriinkin... 

Joka tapauksessa, viikko sitten sain yhden "tutkinnon" suoritettua. Eipä se mitenkään vaativa sinänsä ollut, itsensä kehittämistä ja oman asian kertomisen opettelua ja esityksen/luennon kasaamista. Mutta se anti, mitä kokemuskoulutuksesta sain muilta, on korvaamatonta! Opin itsekin paljon uutta ja näen monta asiaa uudella tavalla. Esimerkiksi sen, että keliaakikon elämä voi olla ihan yhtä tuskallista ja invalidisoivaa kuin pyörätuolissa istuvan joka hetki pahoista kivuista kärsivän tyypin. Siis ihan esimerkkinä vaan.. 

Pihatyöt ja ennenkaikkea rikkaruohot kutsuu taas! Olen jo aloitellut, ihan itse tai avustettuna sekä yhteistyössä. Kiviäkin olen jo kantanut! :)) Tämä asumismuoto tukee mun pärjäämistä ja kuntouttavaa toimintaa, muutenkin kuin vaan ramppien ja kynnysten poiston muodossa. Saan mennä ulos ja samantien ruveta tekemään ruumiillista työtä jaksamisen mukaan. Teeppäs sama kerrostalossa, nou kän duu!! Ja elukat sitte, kissu saa rauhassa käydä vessassa pellon reunalla ja päiväunilla puskan alla auringossa ja Leksa ja Viivi saa juosta pitkin maita ja mantuja. Jos en jaksa tai pääse lenkittämään, niin takapihalla on tilaa paskoa!! :D 
En oikeesti vois viettää tällaista elämää kuin nyt vietän, jos jossain kerrostalossa joutuis asumaan. Eilisiltana kävin viimeisellä ajelulla lainassa olleella nojapyörällä Leksa seurana, lehmiä ihmettelemässä. Tai siis toisinpäin. Lehmät ihmetteli meitä. Mä en oikeestaan ollut ollenkaan kiinnostava vaan Leksa ja ennenkaikkea mun pyörä. Sitä tökittiin, maisteltiin ja haisteltiin, tungokseen asti. Yksi lemmu innostui Leksasta niin, että aidan viertä laukaten seuras sitä. Ihania mulkosilmiä ja kilttejä! Selvästi tunnistavat ihmisen, koska mä en ollut mitenkään kiinnostava saati pelottava. Taidetaan tänäänkin mennä moikkaamaan, tosin mopolla. Nojakki tosiaan haettiin pois. :(( 
Se oli muuten ihan huippuvehjes, ihan hengästykseen asti jaksoin sillä polkea. Muuten en jaksa/pysty liikkua niin, että hengästyisin muutakuin joskus juoksumatolla kävellen, kun saan pitää käsituista kiinni. Nojapyöriä pitäis ihan oikeesti saada VKS:n valikoimiin niin, että niitä vois saada kuntoutuskäyttöön liikuntaesteinen samoin kuin esim. sähkömopon saa itsenäisempään kulkemiseen ja kävelyn apuvälineeksi. Täytyykö nyt tehdä jonkinlainen kansalaisaloite?? Esim. Seinäjoella, Turussa ja Tampereella niitä KUULEMMA keskussairaaloilla on... 

Huomenna taidan suunnistaa tuohon naapuriin koulupuutarhalle viettämään inspiroivaa iltaa. Nähtävää, kuultavaa ja ehkäpä vähän kukkaostoksia. Rentouttava, rauhallinen Retales-viikonloppu olis tilauksessa, ens viikolla ohjelmassa mm. MS-päivän viettoa keskiviikkona keskustassa, avustajan kanssa lipaston hionta ja maalaus sekä keittiönpöytäprojektin aloitus ja työpöydän tuunausta.  

Näin, asetuksia tallennetaan pikkuhiljaa. :D

 

Valmistautumista valmistautumiseen.

Sitähän tää tuppaa olemaan. Arki. Valmistaudun koko ajan asioihin, joihin pitää jotenkin valmistautua. Kun periaatteessa yksikään asia ei tapahdu ihan itsestään ja huomaamatta, saati suunnittelematta, oon ärsyttävästi jatkuvasti valmiustilassa. Jos haluan huomenna jaksaa nyppiä muutamat rikkaruohot, suunnittelen ruoka-ajan ja lepoajan valmiiksi ja yritän minimoida extratekemiset ja yllätykset. Eli valmistaudun. Missään ei sanota, ettäkö siitä mitenkään olis edes hyötyä tai apua, mutta ainahan saa (ja pitääkin) yrittää. Ja toivoa.

Mutta toki valmistautumisen valmistautuminen pitää osata ottaa myös spontaaniksi rutiiniksi. Että prosessi vaatisikin välillä vain sen minuutin. Välillä onnistuu, välillä ei sit niin millään. Mutta kun onnistuu, on ihan helevetin hauskaa, että onnistuu! Ja sit vedänkin itteni ihan piippuun kun olen niin innoissani, että onnistuu ja sujuu, että seuraava päivä meneekin taas seuraavan valmistautumisen valmistautumiseen. Niin, ja siitä vielä, että tähän filosofiseen pläjäykseen en sitten valmistautunut mitenkään. Tämä tuli ihan spontaanisti. Ja tämän lopetan ajoissa. Kasaan itseni ja koitan olla jännittämättä huomista Tysabri-tippaa nro 2. Katiskassa sais olla taas elämää. ;D

Kaikkee kivaa ja vähän ei-niin-kivaa.

Mikähän siinäkin on, että sitä vaan haluaa kaikkee kivaa ja mukavaa ajanvietettä, vaikka kuinka särkee tai väsyttää?? Niin no, toi on vuosien opettelun tulos, että osaa yleensäkään nauttia mistään hauskasta, kun oikein kunnolla särkee tai väsyttää. Mutta kyllä kurjuus unohtuu tai hetkeksi ainakin hiipuu taka-alalle, kun on oikeesti kivaa ja tärkeä ihminen lähellä. Mutta tosiaankaan tämä ei ole ollut yksinkertainen itsestäänselvyys vaan vuosien opettelun tulos. Olen siis ikuinen opiskelija :D 

Kokemuskouluttajakurssi on varsinaista näyttöluentoa vaille valmis. 15 minsaa aikaa, kertoa tärkeimmät ja oleellisimmat. Käsi pystyyn kaikki ne, jotka mukamas uskois suoralta kädeltä mun muka siihen pystyvän tuossa ajassa??!! Jos joskus on mahdollisuus ruveta kokemuskouluttajaksi, eli on jokin sairaus tai vamma, josta on valmis puhumaan esim.opiskelijoille, suosittelen. Palaute on huimaa ja itsestä tuntuu kertakaikkiaan hienolta, kun kertoo omaa tarinaansa ja joku vielä ihan oikeasti hyötyy siitä. Ja se yhteishenki kurssilaisten kesken!!! Tää on mun juttu. Kunhan vaan väsymys väistyisi ja sananhaku ja keskittymiskyky saatais paremmaksi, voisin tehdä paljonkin tätä hommaa. 

Lauantaisen kurssipäivän päätteeksi lähdettiin Retaleen kanssa veljen perheen tupareihin. Ne olikin samalla vähän niin ku serkkutreffit. Enpä muista, että oltais kaikki (paitsi yksi) oltu koolla ja vielä perheineen!! Aivan huippuilta ja kaikilla oli niin hauskaa!! Retaleskin on ilmiselvästi hyväksytty koko sukuun ja näyttää jo ystävystyneen mun Marko-serkkunikin kanssa. Aivan loistavaa <3 

Eilen käytiin pyörä-mopo-koiralenkillä ja samalla siistimässä edesmenneiden nelijalkaisten rakkaiden hautaa kesäkuntoon. Samalla tehtiin tässä koulun alueella rundi ja etsittiin sopivaa multakasaa, josta vois vähän "lainata". Samaan maaperään mun takapihalle menee kuitenkin, kuninkaan maille. ;) En kehtaa kuitenkaan ihan koko määrää, mitä tarvitsen, hakea jätesäkillä tosta koulun alueelta. Enkä siihen ihan itse pystyisikään. Joten pari multasäkkiä *"Plantgardenista" ostoslistalla. *Retaleen nimi Plantagenille, tarttuva. ;) Ajelun (ja multavarkauden) jälkeen saatiin vielä yksi asia hoidettua, jota oon suunnitellu ihan vaan muutaman vuoden. Vesisaavi rännin alle. Meni about 2 minuuttia. Hitto, että mulla onkin kaikkee kivaa. Ja Retales on ihan ykkönen! :) 

Vähän ei-niin-kivaa... mua puuduttaa ja jalat jäykistelee. Juilii ihan perkeleellisesti. Syke on mitä sattuu ja päätä särkee ja käsien vapina on pahentunut. Näin muutamia mainitakseni. Yhden lääkkeen annostusta on nostettu, mut nyt kyllä tuntuu siltä, että lasketaan takas. Kun sivuvaikutukset on epämiellyttävämpiä kuin varsinainen hoidon kohde. Toki oon jo tuumannut, että johtuuko Tysabrista, mutta ekasta tiputuksesta oli melkeen kolme viikkoa, kun nämä alkoi. Lääkkeen annosnosto tapahtui viikko sit... Yritän saada nukuttua. Mietin näitä uusiksi huomenna, jos viitsin. Tai ehdin. Pitäis taas olla menos puoli päivää. Nyt mä haluan kuulla Äijänretaleen äänen ja sitten pääkky tyynyyn. 
 

Tulipahan oltua... Ja elukoista riittää monelle ja moneksi!

Ihmettelen itsekin, kuinka tällä uupumuksen määrällä onnistuu edes jonkinlainen järkevä osallistuminen ja keskustelu. Aina sillon tällöin. Mutta kun tarkemmin aattelen, ihan hyvinhän tänpäivänen(kin) kokoustelu sujui. Liiton edustajia ja yhdistyksen hallitusta paikalla ja ihan yleishyödyllistä aivoriiheä pidettiin. On kiva aatella, että oma mukanaolo on tosi monelle hyödyksi, vaikka hirveesti ei jaksakaan asioiden eteen tehdä. Mut eiks se niin oo, et tekemistä ja toteuttamista varten on hallitus. Puheenjohtaja heiluttaa nuijaa. Tai on vaan se nuija. ;D 

Pieni huoli oli päivän aikana se, kuinka Viivi ottaa mun poissaolon. Eipä sillä mitään hätiä ollut. On kuulemma nukkunut vaan, kun mun äitee oli käynyt elukoita katsomassa. Ilmeisesti sillä ollut ajatus, että kamalaa kun ne täällä nyt itkee ja kärsii kun mamma on päivän poissa. Juu ei :) Paitsi että Viivi on siitä hauska tapaus, että sehän ei syö mitään, jos joutuu jäämään yksin ja nytkin sen syömistä pitää "valvoa", että suostuu syömään, koska Viivin Isi ei oo paikalla :)) Faijakin oli ehtinyt aamupäivällä ottaa hetkeksi koirat sen luo ja ViiveliVooveli oli siellä kyllä itkenyt ja nyyhkinyt ääneen kun piti päästä takas kotiin, sänkyyn nukkumaan ;) Että tämmöstä jenkkaa, kyllä tää on hauskaa puuhaa tää eläintarhailu. 
Kissa on hyväksynyt täysin uuden kirjoituspöydän ja Retaleen toimistokamat, koska nukkuu pöydällä tavaroiden joukossa jo kolmatta päivää, aina sisällä ollessaan. Ja tosiaan, täällä ei ole enää muuta kuin Leksan aiheuttamaa hässäkkää kissan suhteen, kun sitä pitää paimentaa. Muuten on niin hauska seurata, kun Viivi pääsee oikein lähelle Tikrua ja itkee ja ulvoo ja puhuu ja huiskuttaa häntää ja ja ja.. yrittää kaikkensa, että kissu leikkis sen kanssa!! Ja Tikrun korvat sojottaa suoraan sivuille ja silmät on viiruina. Matala murina paljastaa, että ei ole halukas leikkimään pienen valkoisen russelin kanssa. Ja russeli on niiiin pettynyt! 
Iltalenkki sujui jo ihan kaavan mukaan. Ensiksi faijalta hakemaan koirankeksit ja sitten tuhatta ja sataa sinkoilemaan sinnetännetonne. Riemua ei voi olla huomaamatta. Nythän ne tosin jo kuorsaa täyttä häkää. Retales jätti siis Viivin tänne, koska se olis joutunu olemaan pajalla paljon yksin. Tällä hetkellä Retales makaa Taysissa piuhoissa, unitutkimuksessa. Piuhoja kuulemma melkoinen määrä ja valvontakamera seuraa vielä livenä. Mielenkiintoinen kokemus taatusti ja toivomushan on, että jotain selvää helpotusta saataisiin mm.kuorsaukseen. Kun mun korvatulpat ei meinaa piisata äänieristeenä. ;D) 

Mutta nyt voisin yrittää paikata omaa univajettani, ja toivoa kovasti, että kissa olis hieman rauhallisempi yöjuoksujensa ja ärsyttävän pikku yönälkänsä kanssa. Hyvin epätodennäköstä, 15 vuotta samat rutiinit. Mutta ainahan voi toivoa ;D)

Aivot ojennukseen!

Huomenna tarvitsis tosiaankin osata jäsennellä asioita ja järjestää sanoja oikeaan järjestykseen. Puheenymmärtäminenkin olis plussaa. MS-liiton väen kanssa järjestötapaaminen Sjoella ja mun tavoite on pysyä hereillä ja järjissäni edes muutaman tunnin. Olla paikalla SEKÄ läsnä! Ei aina oikein toimi tällainen yhdistelmä... varsinkaan, jos toimii puheenjohtajana. Mut hei, onneksi me kaikki voidaan vaan nauraa näille jutuille, koska me kaikki tiedetään mistä se johtuu!! :D :D Ja nyt, voisin koittaa nukkumista näin etukäteenkin, ettei kokouksessa tarvi. Aivot vois paremmin ojentua. Sanon ms-plakeille, että järjestäytykää. Koitan varoa sanomasta, että hajaantukaa... ;D

Ihan vaan täyteaineistoa....

Sain idean laittaa pari kuvaa näytille... olkoon sit kollaasi tai mikä lie, mutta likkojen taidonnäytteitä. Kaikki pinnit, pampulat ja nipsutnapsut käytössä ja kampauksia vaan tulee ja tulee. Voi vaan arvailla, että lepääkö hermo ja valuuko lepokuola, kun melkoisen rentouttavaa touhua tommonen. Ai miten niin olis just tilaus rentoutumiselle, kun tuli jotenkin vaan nämä mieleen??!!

Lyhyesti, mutta ei mitenkään ytimekkäästi...

Vappukin oli ja meni. Onkohan tää bloggailu tuhoontuomittu jo alkumetreillä, kun en jaksa tai en meinaa ehtiä kirjoittaa?? Nytkin olis mietteitä ylös, tai alas, kirjoitettavana. Ehkä kuitenkin ylös, en jaksa ruveta ruottiksi vääntään. (Skriv ner på svenska. Toim.huom.) Hurjasti asioita, jotka ovat pistäneet tärkeysjärjestysmuistutukset soimaan ja pienistä ihanista asioista nauttimisen entistä enemmän ykkössijalle. Eihän tämä mun olo ja elo muuten olis kuin yksi kasa valtavaa sontaa ja sekamelskaa ja suusta syytäisin todnäk pelkkää vittuilua. Juu, fyysinen olo on melko tukala, psyykkeestä puhumattakaan. Ahdistuksenestolääkkeen annosta on nostettu ja ahistus pahenee taas ennenkuin helpottaa. Siihen asti yritän keskittyä hengittämiseen ja niihin 'vitun hienoihin pikkujuttuihin'!!! Älkää toki ymmärtäkö väärin, mikään hyvä perusasia ei ole muuttunut. Siis edelleen Retales on rakas ja usko hyvään huomiseen on vahva. Kävin tänään pitämässä harjoitusnäyttöluennon aikuislähihoitajaopiskelijoille, ja palaute oli pelkästään hyvää. Se, että voin ja saan puhua asiasta, josta todellakin jotain tiedän, antaa ihmisarvoa. Se kun tuntui luisuneen kadoksiin jokunen vuosi sitten ja sitä (arvoa) pitää aina välillä muistutella, että tallella se on!!! Nyt nappaan Crowmooren tyhjäksi ja sit Retales ja koirat kainaloon ja unten maille. Niin, tossa tuo edelleen retajaa, on tehnyt 'etätöitä'. :D)