Sitähän tää tuppaa olemaan. Arki. Valmistaudun koko ajan asioihin, joihin pitää jotenkin valmistautua. Kun periaatteessa yksikään asia ei tapahdu ihan itsestään ja huomaamatta, saati suunnittelematta, oon ärsyttävästi jatkuvasti valmiustilassa. Jos haluan huomenna jaksaa nyppiä muutamat rikkaruohot, suunnittelen ruoka-ajan ja lepoajan valmiiksi ja yritän minimoida extratekemiset ja yllätykset. Eli valmistaudun. Missään ei sanota, ettäkö siitä mitenkään olis edes hyötyä tai apua, mutta ainahan saa (ja pitääkin) yrittää. Ja toivoa.
Mutta toki valmistautumisen valmistautuminen pitää osata ottaa myös spontaaniksi rutiiniksi. Että prosessi vaatisikin välillä vain sen minuutin. Välillä onnistuu, välillä ei sit niin millään. Mutta kun onnistuu, on ihan helevetin hauskaa, että onnistuu! Ja sit vedänkin itteni ihan piippuun kun olen niin innoissani, että onnistuu ja sujuu, että seuraava päivä meneekin taas seuraavan valmistautumisen valmistautumiseen. Niin, ja siitä vielä, että tähän filosofiseen pläjäykseen en sitten valmistautunut mitenkään. Tämä tuli ihan spontaanisti. Ja tämän lopetan ajoissa. Kasaan itseni ja koitan olla jännittämättä huomista Tysabri-tippaa nro 2. Katiskassa sais olla taas elämää. ;D
Tämä on mun elämää. Päiväkirjaa en koskaan ole oppinut pitämään. Fiilispohjalta edetään ja kirjoittamani tarinat, aiheet, tapahtumat sekä kiinnostukset rönsyilee. Uutta, vanhaa, historiaa tai nostalgiaa. Ylläreitä ja reissupäiväkirjaakin, aina välillä. Toisenlaista arkea.
Tuttua muminaa! Joskus myöskin kyllästyttää moinen jatkuva voimien arvioiminen, mutta olen pääosin hyväksynyt sen osana arjen sujuvuutta. Jos mielii lähteä illalla tai iltapäivästä johonkin, on syytä varautua siihen keventämällä aamupäivän juttuja ja koittaa ruuaksi heittää vain ranskalaisia ja nakkeja. Ja toisinpäin, jos aamulla menoa, ei kannata kuvitella jaksavansa ihmeitä enää illasta. Järkyttävää, mutta totta! Sitä tuskin käsittää kuinka rajotettua kaikki on, jos ei itse joudu elämään näin.
VastaaPoistaOma lukunsa sitten on kuinka selittää kavereille, ettei oikeesti JAKSA ja kyse ei ole haluttomuudesta tahi laiskuudesta ja mukavuudenhalusta kun ei aina pysty lähtemään tai tekemään. Se on mulle aika suuri ongelma. Esim. yksi kavereistani tietää jota kuinkin tämän minun tilanteen ja just kolme tuntia aiemmin olin sanonut, etten ehkä koskaan ole ollut joka suhteessa näin huonossa kunnossa, niin sitten hän viattomana soittaa ja pyytää johonkin "juoksentelemaan", huoh.
Mulle on jäänyt parliksesta mieleen hieno sanonta (muistaakseni nimim. Mymskältä), että elämä muuttui yksiraiteiseksi. Se on niin kuvaava ja huippu ilmaisu!
Onnea huomiseen tippa-reissuun!
Sori, mun vastaus sisältääkin ohimennen suunnittelematonta valitusta ja rouvan rutinaa.
kiva,että jaksat kirjoitella tänne.päiväkirjan sijastahan tämä käy. mullekkin harkitaan tysabria
VastaaPoistasaa nähdä miten käy?
alkaako kyseisessä lääkkeessä tunteen kun edellisen erän vaikutus on hiipumassa?
ja todella tuttua toi voimien arvioiminen. ei sais suunnitella kuin 1 erikoisuus/päivä.
aina se ei onnistu ja sitten saakin varata seuraavan päivän sängyssä oleiluun ja ehkä just t.koneen avaamiseen.onneksi on edes se olemassa ei tarvitse tuntea oloaan kokonaan eristetyksi.
t:sussu